|
HISTORIA
KOKOONPANO
2001-2005
Esko Latvateikari.....Laulu, rytmikitara
Miika Ihamäki..........Soolokitara
Juha Blomqvist........Basso
Mika Välimäki..........Rummut
Kaikkihan
alkoi siitä, kun Mika ja Miika innostuivat Agents-yhtyeen musiikista
joskus 90-luvun lopulla.
Tv-ohjelmia nauhoitettiin, levyjä ostettiin ja keikoilla käytiin
mahdollisimman usein ihailemassa hienoa musisointia. Pikkuhiljaa syntyi
ajatus, että tätä musaahan olisi mukava soittaa itsekin.
Mika oli
soitellut rumpuja jo vuosikaudet erinäisissä kokoonpanoissa,
tyylisuuntana pääosin suomirock. Eräänlaista rokin
ja iskelmän sekoitusta oli nyt tarkoitus ryhtyä soittamaan,
joten kovinkaan radikaalista muutoksesta ei Mikan kohdalla ollut kyse.
Samaan aikaan Miika opetteli kotonaan Esa Pulliaisen sormituksia kitaralla.
Kova harjoittelu ja levyjen mukana soitteleminen alkoi tuottaa tulosta.
Ajatus yhteisestä bändistä kypsyi päivä päivältä
enemmän näiden kahden nuoren soittajan mielissä.
No, puolet
tarvittavasta miehistöstä oli kasassa, joten aloitettiin ankara
basistin ja laulajan metsästäminen.
Se ei ollutkaan sitten aivan helppo juttu! Välillä meinasi jo
usko loppua, että eikö jukoliste muutamaa soittajanretkua muka
löydy mistään?!
Sitten tapahtui ihme. Juuri pohjanmaalle muuttanut Juha Blomqvist selaili
työvoimatoimiston
nettisivuja ja näki ilmoituksen. Laulajaksi hänestä ei
ollut (se on muutamaan kertaan kuultu jälkeenpäin karaokessa!)
mutta basistin tehtävät alkoivat kiinnostaa miestä.
Juha ei ollut koskaan aiemmin koskenutkaan bassoon, mutta akustista kitaraa
hän oli jonkinverran soitellut omaksi ilokseen. Rohkea yhteydenotto
ja käynti Lapualla "koesoitossa" johtivat siihen, että
Juha toivotettiin tervetulleeksi porukkaan. Basisti oli löytynyt!
Jonkin ajan
kuluttua tästä tuli uusi puhelinsoitto. Soittaja oli Esko Latvateikari.
Hän oli kuullut puskaradion kautta, että laulajan paikka olisi
vapaana rautalankaiskelmäyhtyeessä.
Tanssiorkesteri- ja rokkikeikkoja oli tullut tehtyä aiemmin, mutta
niissä hän oli toiminut enimmäkseen kitaristin tehtävissä.
Mielessä oli kuitenkin pyörinyt haave saada laulaa hieman enemmän
kuin
edellisissä yhtyeissään. Eskon suunnitelmiin laulettu rautalankamusiikki
sopi tyylilajina mainiosti!
Mikäs siinä, kun laulunlahjoja oli ja komppikitarakin taittui
moitteettomasti, niin ei muuta kun mukaan vaan. Bändi oli kasassa
ja nyt päästäisiin asiaan!
Alkoi ankara
treenaaminen, ensin erään vanhan koulun kellarissa ja myöhemmin
Eskon luona Lapuan Lakaluomalla. Ohjelmisto alkoi pikkuhiljaa muodostua
ja yhteissoitto kehittyä. Mieli teki jo keikoille.
Keikkailu
aloitettiin Lakaluoman Nuorisoseuralta, elettiin heinäkuuta 2001.
Kyläläiset olivat järjestäneet rosvopaisti-juhlat
ja Johnny Guitars oli pestattu esittämään elävää
musiikkia seuraintalon pihamaalle. (Sittemmin orkesteri on päässyt
esiintymään myös sisätiloihin). Paikalle ei ollut
vaivautunut kovinkaan paljon väkeä, mutta tilaisuus toimi oivana
harjoituskeikkana jatkoa ajatellen.
Siitä reviiri sitten vähitellen laajeni maakuntaan ja edelleen
pitkin suomenmaata.
Yleisö piti kuulemastaan ja keikkamäärät alkoivat
kasvaa vuosi vuodelta.
Kesällä
2004 koitti sitten muutoksen aika. Kiireisiä päivätöitä
arkisin tehneelle ja viikonloppuisin keikkailleelle Eskolle ei vapaapäiviä
juuri jäänyt. Puhti alkoi loppua ja mies päätti jättäytyä
Johnny Guitarsista. Ystävällisessä hengessä kuitenkin
sovittiin, että Esko hoitaisi sovitut keikat siihen asti kunnes uusi
laulaja löytyisi.
Vajaa neljä
vuotta kului yhteistyötä tehden ja Suomen kauniita maisemia
kierrellen Latvateikarin
Eskon kanssa. Paljon nähtiin ja koettiin yhdessä. Toinen toistaan
hienompia tanssipaikkoja, valvottuja öitä, satoja kuivia ja
vielä kuivempia sämpylöitä huoltoasemilla (kalliitakin
ovat, perkeleet!) ja tuhansia erilaisia ihmisiä.
ISOT KIITOKSET Eskolle näistä vuosista ja bändin eteen
tehdystä työstä.
KOKOONPANO
2005-2006
Ari Salonvaara....Laulu, rytmikitara
Miika Ihamäki.....Soolokitara
Juha Blomqvist...Basso
Mika Välimäki.....Rummut
Uuden solistin
metsästys alkoi internet-ilmoituksia tehden ja wanted-ilmoituksia
soitinliikkeiden seiniin jaellen. Näiden perusteella tulikin melko
runsaasti yhteydenottoja. Osa hakijoista kävi koelauluissa,
mutta täysin sopivaa henkilöä ei tuntunut millään
löytyvän. Johnny Guitars kun etsi ensisijaisesti
solistia joka pystyisi hoitamaan myös komppikitaristin tontin. Usko
alkoi jo jälleen loppua, samalla
tavalla kuin bändin perustamisvaiheessa.
Puoli vuotta
kestäneiden etsintöjen jälkeen alkoi vihdoin taas tapahtua.
Tällä kertaa puhelimen
päässä oli Ari Salonvaara Jyväskylän maalaiskunnasta,
Vesangasta.
Kävi ilmi, että Ari olisi kiinnostunut pestistä ja että
kompinsoittokaan ei olisi ongelma laulun ohessa. Pitkän puhelun päätteeksi
sovittiin ajankohta, jolloin Ari tulisi moikkaamaan Johnny Guitarsin tyyppejä
naamatusten ja koelaulu pidettäisiin samalla kerralla.
No, mies osoitti osaavansa hommansa ja tassua paiskattiin tulevan yhteistyön
merkiksi.
Luojan kiitos, rivit olivat jälleen täytetyt!
Muutaman
kuukauden treenikuurin jälkeen Johnny Guitars oli valmis astumaan
uutta intoa puhkuen keikoille uuden solistinsa kera.
Arin ensimmäiset keikat tehtiin pohjoisessa pääsiäisenä
2005.
Tehtiin keikkaa
n.vuoden verran ja sitten alkoi Arillakin työkiireet painaa päälle,
haitaten jo ikävästi keikkailua. Niinpä me sitten erään
Saarijärven keikan jälkeen korkkasimme läksiäis-shampanjat
ja sen myötä Ari siirtyi "reserviin".
Kiitoksia Arskalle, hauskaa oli!
KOKOONPANO
2006-2007
Jarkko Yli-Sikkilä....Laulu
Miika Ihamäki........Kitara
Juha Blomqvist......Basso
Mika Välimäki........Rummut
Taas täytyi
aloittaa "Kadonneen solistin metsästys"...
Koelauluissa kävi porukkaa ja sieltä erottui edukseen mies Alajärveltä,
Jarkko Yli-Sikkilä.
Tällä
kokoonpanolla mentiin taas vuoden verran eteenpäin. Sitten Jarkon
päivätyökuviot muuttuivat kiireellisemmiksi ja niinpä
solistin etsintä tuli taas ajankohtaiseksi.
Onneksi koelaulut
tuottivat jälleen tulosta ja solistin vaativaan tehtävään
valittiin Reijo Leppänen.
Matka jatkuu,
nähdään keikoilla...
|